Skiing is the easy part.
Skipoli on vuonna 1974 perustettu Aalto-yliopiston suurin laskettelujƤrjestƶ. Toiminta perustuu mƤenlaskun harrastamiseen. VƤlineet, laskukohteet, asenne ja taidot vaihtelevat, mutta mƤkeen on pƤƤstƤvƤ.
Toiminta on ympƤrivuotista. Tapahtumat vaihtelevat juhlinnasta ja leppoisista leffailloista unohtumattomiin lasku- ja surffireissuihin sekƤ kesƤisin Skipoli viihtyy wakeboardauksen parissa. Skipoli lisƤksi toimii tiiviissƤ yhteistyƶssƤ muiden akateemisten hiihtoseurojen (AHS) kanssa jƤrjestƤen tapahtumia, jotka tuovat yhteen lasketteluhenkeƤ ympƤri Suomen.
Ensilumet
Skipolin laskukausi korkataan marraskuun puolivƤlissƤ Rukalla. Noin 400 hengen reissu kerƤƤ yhteen bussilasteittain laskukansaa ottamaan tuntumaa tulevaan kauteen ja viettƤmƤƤn pitkƤƤ viikonloppua Rukan rinteiden laskuissa ja nousuissa.
Ensilumilla on vuosikymmenten perinteet kriittisenƤ osana onnistunutta kautta ja se on kasvanut tapahtumaksi, joka kerƤƤ laskuvƤkeƤ Rukalle ympƤri Suomen, sillƤ se on suunnattu kaikille laskijoille ja laskettelun henkisille.
Alppireissu
Puuteri saa skipolilaisen sydƤmen sykkimƤƤn ja perinteisen kevƤƤlle sijoittuvan kahden viikon alppireissun ytimessƤ onkin juuri sitƤ tarjolla ja ihan opiskelijabudjetilla.
Kohteet valitaan niin, ettƤ laskurinteitƤ lƶytyy joka makuun ja eri taitotasoille afterski-humppaa unohtamatta! Alppien rinteissƤ on viiletetty mm. ItƤvallan Kaprunissa, IschglissƤ ja Zillertalissa, sekƤ Italian Cerviniassa. Vuoden 2027 alppireissu jƤrjestetƤƤn poikkeuksellisesti Japaniin, mikƤ tulee olemaan tajunnanrƤjƤyttƤvƤ kulttuurielƤmys skipolilaisille.
SpringBreak
Otaniemen alamäkikansa viimeistelee laskukauden huhtikuussa perinteisellä Springbreakilla! Reissulla päästään nauttimaan länsinaapurien lempeistä keväthangista ja laskemaan kohti vapputunnelmaa. Reissuilla on kaluttu läpi Skandinavian legendaarisimmat keskukset à re, Trysil ja Hemsedal.
Vuodesta 2022 Springbreakille ollaan suunnattu yhdessƤ sisarkerhomme KY-Ski:n kanssa, joka takaa hilpeƤn poikkitieteellisen meiningin koko reissulle.
Surffireissu
Surffireissu on vakiinnuttanut tƤrkeƤn paikan skipolilaisten vuosikellossa heti lukuvuoden alussa syyskuussa. Reissun rennon letkeƤ tunnelma ja etelƤn aurinko ei vuosi toisensa jƤlkeen jƤtƤ ketƤƤn kylmƤksi. Kohteiden silkkiset aallot tarjoavat haastetta niin kokeneille kuin myƶs tƤysin kokemattomille surffareille.
Reissuilla ollaan pƤƤsty nauttimaan Portugalin Penichen ja Ericeiran, Ranskan Hossegorin sekƤ Filippiinien San Juanin surffiparatiiseista.
Ota yhteyttƤ